Yritysyhteistyö

Runsaan opinto- ja vapaa-ajan toimintansa mahdollistamiseksi Tampereen yliopiston psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Cortex ry tekee mielellään yhteistyötä erilaisten yritysten, yhdistysten ja yhteisöjen kanssa. Yhteistyötaho voi suunnata kauttamme viestintäänsä yli sadalle tulevalle psykologille, jotka ovat jo opiskeluaikanaan paitsi houkuttelevia asiakkaita, myös potentiaalisia työntekijöitä nyt tai tulevaisuudessa!

Tarjoamme yhteistyökumppaneillemme lukuisia erilaisia yhteistyömuotoja:

Mainos Cortexin kotisivuille, sähköpostilistalle tai sosiaaliseen mediaan
Kotisivujemme kautta jaamme tietoa sekä nykyisille että tuleville jäsenillemme ja niillä vierailee myös toisten ainejärjestöjen opiskelijoita, joten näkyvyys on taattu. Facebook-sivuillamme viestimme tapahtumistamme ja käymme keskustelua opiskeluun enemmän tai vähemmän liittyvistä asioista.

Mainos opiskelijahaalareihin
Huomiota herättävän punaiset opiskelijahaalarimme, jotka päällään opiskelijamme sulostuttavat kaupunkikuvaa Tampereella ja ympäri Suomea etenkin alkusyksystä ja vapun aikaan ovat liikkuvina mainostauluina omiaan herättämään paitsi psykologian opiskelijoiden, myös heistä kiinnostuneiden tahojen huomiota!

Mainos ja/tai haastattelu ainejärjestölehti Cortextiin
Lukuvuosittain painettava rakastettu ainejärjestölehtemme Cortext (https://cortexry.wordpress.com/cortext/) sisältää juttuja akateemisesta maailmasta ja reportaaseja sen reunoilta. Lehteämme jaetaan syksyisin uusille opiskelijoillemme ja sen pariin hakeutuvat myös monet opiskelijamaailman ulkopuoliset psykologian opiskelusta kiinnostuneet

Tutustumiskäynnit ja työelämäpäivät
Lukuvuosittaisissa työelämäpäivissämme psykologit kertovat opiskelijoille työtehtävistään ja urastaan, joka heidät noihin tehtäviin on vienyt. Järjestämme lisäksi vuosittain useita ekskursioita erilaisiin tulevien psykologien työllistymiskohteisiin. Näissä tapahtumissa opiskelijat saavat tietoa psykologian sovellusalueista ja työllistymismahdollisuuksista ja esittäytyvä taho voi markkinoida itseään tulevana työpaikkana.

Talkootyö
Voimme tarjota talkooapua esimerkiksi kaupan inventaarioihin, naulakkopalvelun järjestämiseen tms. sovittavaa korvausta vastaan, löytyyhän jäsenistöltämme runsaasti terveitä käsiä ja vetreitä selkiä avuksenne. Innokkaat leipojamme voivat myös järjestää kahvituksen tilaisuuteenne.

Ota rohkeasti yhteyttä ja ehdota juuri teille sopivinta yhteistyön muotoa!

Yhteistyöterveisin
Ronja Raitanen
Cortex ry:n yritysyhteistyövastaava
raitanen.ronja.i [at] student.uta.fi


Cortexin yhteistyökumppanit

Cortexilla on tällä hetkellä neljä yhteistyökumppania: Personnel, Frontaali, Psycon sekä Meiran Kulta Katriina. Heidän sivuilleen pääset klikkaamalla alla olevia logoja.

Mainokset